Pages

Monday, February 14

Nyrkillä vatsaan



Olen vatsajännittäjä. Reagoin muutenkin tilanteisiin/tunteisiin herkästi fyysisesti.

En siis koko ajan ja joka paikassa, mutta yllättävissä tilanteissa reaktioni usein on myös fyysinen.

Jos esim. saan yllättäen kuulla kauheita uutisia tai kohtaani hyökätään (sanallisesti) äkillisesti taholta, jota en mitenkään osaa odottaa, ovat reaktioni usein myös fyysisiä.

Alkaa pyörryttää, huimata, kuumottaa, oksettaa. Menen lukkoon. Normaalisti olen aika sanavalmis ja tilannetajuinen, mutta tuollaisissa tilanteissa menen lukkoon ja jauhot lentää suuhun.

Oikeastaan tunne on aika samantyyppinen kuin esiintymisjännitys. Opiskellessani minun piti varatutua myös esiintymään. Esiintyminen oli/on siinä mielessä kuitenkin eri asia, että siihen pystyi valmistautumaan.

Mutta noita samaisia fyysisiä oireita minulle tuli silloinkin. Muistan vieläkin opintoihini liittyvän videotentin. Seisoin tulikuumana puhujankorokkeella, minua huimasi ja oksetti. Tuntui siltä, että muutuin tulipunaiseksi. Sain kuitenkin homman hoidettua kunnialla loppuun.

Kun esitys jälkeenpäin katsottiin videolta ja ruodittiin läpikotaisin, havaitsin että en ollut punainen (minkä tosin tiesinkin, sillä en ole punastuvaa sorttia) eikä jännitykseni näkynyt päälle päin mitenkään.

Tai no joo, ehkä se näkyi siinä, että ”olin naimisissa” muistiinpanojeni kanssa. Oikeasti osasin esityksen ulkoa, mutta itse tilanteessa menin niin paniikkiin, että pää tyhjentyi. Olin jopa alkaa itkeä esityksen alussa, koska olin niin paniikissa.

Esiintymistä voi harjoitella, mutta elämässä tapahtuu yllättäviä tilanteita eikä kehon reaktioita voi valita. Ne tulevat jos tulevat ja ne tulevat yleensä humauksessa, ikään kuin hyökyaalto kävisi päälle.

Tällaisissa voimakkaissa tilanteissa minulta lentää järki yleensä ikkunasta ulos ja lamaannun. En tee mitään. Tai jos jotain pitäisi tehdä, niin mieluiten juoksisin karkuun. Yleensä en kuitenkaan pysty edes siihen.


Olisi kiva tietää kokeeko joku muukin näin voimakkaasti? En usko olevani ainoa.

Saahan kirjoistakin lukea, että esim. suudelma ihanan miehen kanssa sai vatsanpohjan vihlomaan. Minä olen kokenut tuonkin eli eivät kaikki fyysiset reaktiot ole aina ns. epämiellyttäviä.

Luulen, että tähän ”tunneherkkyyteen” liittyy myös se, että olen ns. vatsajännittäjä.

Aina kun olen lähdössä matkalle, vatsani menee sekaisin, vaikken edes koe jännittäväni. Tämä siis tapahtuu vieläkin, vaikka olen kuitenkin matkustellut aika paljon.

Sen kanssa on oppinut elämään eikä se häiritse elämää. Pitää vain herätä aikaisemmin, että ehtii istuksia pöntöllä.

15 comments:

  1. Peikolla on joskus iso kivi vatsassa...

    ReplyDelete
  2. Peikko, ei saa syyä kiviä! ;-))

    ReplyDelete
  3. Samoja tunteita. tulee mieleen että, olis pitänny sanoa sitä ja tätä. Taannoin olin lääkärissä sydänoireiden takia. Lääkäri kysy, olenko ulostanut? Tunnin päästä tajusin, että ois pitänyt kysyä, luuleeko hän, että oon kaulaa myöten paskassa. En vaan tajunnu, kun kysymys oli jotenkin niin aliarvivoiva.

    ReplyDelete
  4. Joskus ennen, kun tapailin yhtä tyyppiä, vatsani meni aina välittömästi sekaisin, kun kuulin tyypistä. Varsinkin jos hän halusi tavata. Sitten jouduin istumaan aina vessassa hetken, ennen kuin pystyin lähtemään tapaamiseen. :D

    Tunnistan myös tuon hyökyaallon, jos jotain yllättävää, yleensä ikävää, tapahtuu. Ensin jyskähtää kivi vatsaan, sen jälkeen se vyörähtää sieltä hyökynä ylöspäin ja posket muuttuvat kuumiksi ja raajat ovat vähän aikaa ihan hervottomat.

    Onneksi en noin muuten ole kova jännittämään, eihän kroppani kestäisi sitä. ;)

    ReplyDelete
  5. Tietyt tunteet voi olla hyvinkin fyysisiä. Pelko jysähtää vatsanpohjaan ja tekee aika hervottomaksi. Esiintymispelko taas nousee vatsasta kasvoihin kuumana aaltona ja valitettavasti näkyykin, mutta sitä oppii aika hyvin hallitsemaan.
    Sitten on raivostuminen, joka pakottaa rinnassa niin että meinaa revetä, joskus repeääkin, hyvästi itsehillintä..
    Ja tuo lukkoon meneminen yllättävässä tilanteessa,kun pitäisi löytää jotain oiken nasevaa vastaan sanottavaa niin juuri silloin saattaa pää tyhjetä totaalisesti.. ja sitten jää harmittamaan sekin kun olisi pitänyt jne
    Mutta vatsatautia ja oksetusta ei, niin en osaa tunteitani ulkoistaa.

    ReplyDelete
  6. Minäkin reagoin vatsalla.Mutta vain niin,että rupeaa sattumaan mahaan.Mutta en enään niin paljon kuin ennen,sillä olen oppinut ottamaan asiat iisimmin kuin ennen, Esiintymispelko mulla oli nuorena ihan kamala,esim,nyt uskaltaisin enemmän...

    ReplyDelete
  7. Amalia, Totta. Kun tilanne on jo ohi, tulee yleensä mieleen, miten olisi ollut hyvä toimia. Mutta sillä hetkellä pää on tosiaan niin sumussa, että sitä menee jumiin.

    Aika mielenkiintoinen kysymys tosiaan lekurilla, kun kyse on sydänvaivoista eikä ummetuksesta.

    Tiina, Kuulostaa tutulta :D Mulla menee suoli läpiajolle aina ennen lentämistä – yleensä päivää ennen. kuvasit hyvin tuon hyökyaallon eli tutulta kuulostaa!

    Minäkään en ole mitenkään suuri jännittäjä, vaan kehoni reagoi nimenomaan yllättävissä tilanteissa. En siis koko ajan ole vatsa kuralla ja saa kuumia aaltoja ;)

    Sirokko, Minulla nuo yllättävän tilanteen tuomat fyysiset oireet ovat paljolti juuri esiintymisjännityksen kaltaisia.

    Tosin esiintymisjännitystä voi hallita, koska siihen voi valmistautua, kun itse tietää, että mitä saattaa käydä. Sen sijaan äkillisiin tilanteisiin ei oikein voi valmistautua mitenkään.

    Sinulla on varmasti kokemusta kaiken kattavasta pelosta ja sen tuomista tunteista.

    Yaelian, Minäkin uskon, että uskaltaisin nyt paremmin esiintyä, vaikken siitä nautikaan. Ei siis olisi minun juttuni.

    Jostain syystä olen myös opintojen aikoihin oikein hakeutunut tilanteisiin, jotka tiedän itselleni vaikeiksi mm. kävin ilmaisutaidon kurssin, jossa sai kyllä pistää itsensä likoon oikein kunnolla ja esiintyä. Suoriuduin kunnialla, vaikka jännitti.

    Kuten tuossa Tiinalle jo kirjoitin, niin minäkään en ole mikään maailman suurin jännittäjä, vaan näitä oireita tulee juurikin äkillisissä, yleensä tukalissa, tilanteissa.

    Eli niitä ei oikein voi ennakoida enkä itse ainakaan tiedä, miten voisi saada kehon lopettamaan fyysisen reagoimisen tuollaisissa tilanteissa.

    Jännä juttu nuo tunteet, kun voivat kuvastua myös fyysisesti. Minä kun en jännitä lentämistäkään, vaikeen siitä kyllä pidäkään, mutta masun se saa silti sekaisin.

    ReplyDelete
  8. Tutun kuuloista jännittämistä. Esiintyjää minusta ei kuitenkaan koskaan tule , vaikka jännitystä pystyykin kontrolloimaan. Järkyttyneenä usein koen että jalat muuttuvat "lyijyksi" ja kaikki voima valuu ulos ruumiista, varmaan tuttu tunne monelle muullekkin.
    Masu ei pysy menossa mukana, mutta niinkuin sanoit, sen osaa onneksi jo ennalta arvata ;-)

    ReplyDelete
  9. SuviAniina, Esiitymisjännitystä voikin opetella hallitsemaan. Toisaalta ei se sitä tarkoita tosiaan, että haluaisi esiintyä.

    Luulen, että mm. näyttelijät kokevat tuon jännityksen inspiroivana ja voimaa antavana tjsp.

    Oikeastaan kirjoitukseni tarkoitus oli pohtia niitä kehossa tapahtuvia reaktioita, joihin ei voi vaikuttaa mm. juuri ne äkilliset tilanteet, joihin ei oikein voi varautua (siis onko muillakin sellaisia jne).

    Tai toki voi, jos ei koskaan poistu kotoota, välttelee kaikkia ihmiskontakteja jne. ettei sellaisia vain pääse tapahtumaan.

    Mutta mimelenkiintoista oli myös lukea esiintymisjännityksestä!

    Kiitos teille kaikille kommenteista!

    ReplyDelete
  10. Punastuminen ja pissittäminen on minun jännityksiä. Äkillisissä esiintymistilanteissa voipi mennä ääni ja vitsit tulee mieleen yleensä liian myöhään, jos ollenkaan:) Punastumiseen huomasin auttavan, kun jossain tilanteessa vaan laukaisin, että ai kauheeta, kun jännittää niin että punastuttaa - punastus lakkasi leviämästä ainakin ja taisi kadota kokonaan, sittemmin olen käyttänyt sitä useinkin. Suudelma tuntuu mahanpohjassa ihanalta, sanonkin aina Isännyydelle, eetä sen suukossa on sähköä, siltä se tuntuu:) Mutta vatsaan ei varsinaisesti kipua enää tule, mutta muistan niin kuin oisi joskus nuorena tullut. Sitten on niitä ahdistavia tilanteita, lähinnä säikähdystä tai surua, jolloin tuntuu siltä, kuin kirjoissa sanotaan, että ihan sydän pakahtuu tai sydämessä jysähtää. Tuntuu, että sydän lakkaa sykkimästä ja henki kulkemasta...

    ReplyDelete
  11. Tuttu tunne!
    En esiintymistä oikeastaan pelkää, kutkutun vaan jännityksestä, mutta tuo kun vatsa tipahtaa polviin ja kylmät väreet päästä alas koko kroppaa pitkin ja jalkoja pitkin maan syvyyksiin ja päässä kohisee enää tyhjää....ja vatsa valuu kans jalkoja pitkin olemattomiin....semmonen tulee heti jos joku ärähtää tai korottaa ääntään tai kiukkuaa tai huutaa. En kestä ollenkaan olla kiukun lähellä.
    Yleensä siis todellakin poistun paikalta.
    Ei se ole varmaan ollenkaan pahasta että inhoaa sellaista ja kokee sen vastenmielisenä.
    Olen ajatellut, että olen vaan silleesti rakennettu, että semmoiset energiat eivät sovi omiini.
    Se on varmaan jonkunasteista erilaista herkkyyttä eikä herkkyys ole pahasta. Vähän samanlaista kun näkee uutisen tai ohjelman missä jollekin pienelle tai eläimelle tehdään pahaa, en kestä ollenkaan.

    Hei vau, luin postauksiasi hiukkasen takaperin, että teillä on ehkä muutto taas. Sitten näet taas erilaisia kuvioita ja toisenlaista maailmaa!

    ReplyDelete
  12. Et näytä olevan ainoa oireidesi kanssa :P Ja saat taas yhden oireilevan joukkoosi, sillä tuo vatsajännittäminen kuuluu myös mun elämään. Siis ei tarvi kuin olla tilanne, missä meet tapaamaan jotain ihmistä joka jollain tavalla pistää sydämen sykkimään. Joskus ei tarvi sitäkään, riittää että lähtee kotoa ulos. Esiintymistilanteista puhumattakaan! voimia meille jännittäjille! :)

    ReplyDelete
  13. Amalian kommenttiin pitää sanoa, että minä meinasin joskus Espanjassa saada sydänkohtauksen, kun suoli oli bakteeri-infektion takia niin turvoksissa, että painoi sydäntä. Eli voipi olla mahdollista - ja oli muuten kamalaa. Sain sitten kaasua hajottavaa lääkettä ja jonkun sydänpillerin.

    ReplyDelete
  14. Kiitos teille kommenteista! Vastaan tänään myöhemmin niihin, joihin en vielä ole vastannut :)

    ReplyDelete
  15. Inkivääri, Siinähän noita olikin jännittämisen merkkejä. Ja myös kuvasti hyvin niitä kehon reaktioita, jotka tulevat yllättäen eikä niihin oikein voi mitenkään valmistautua.

    Johanna, Minäkin mieluusti välttelen ihmisiä, jotka osaavat yllättää ikävästi. Nuorempana ehkä en, koska piti roikkua niissä kavereissa, joita sattui olemaan, koska ei ollut paljon. Mutta myöhemmin sitä valitsi sitten vaikka mieluummin totaalisen yksinäisyyden kuin ihmiset, jotka onnistuivat pilaamaan päivän ja samaan sydämen heittämään voltin.

    Muutto on tosiaan vielä ”ehkä”-tilassa, mutta aika todennäköistä, kai ;)

    Maria, Uusien ihmisten tapaaminenkin tosiaan jännittää. Ei niin pahasti kuin ennen, mutta kyllä se silti vielä kutkuttaa. Itselleen järkeä puhuminen ei auta, vaan vatsa menee sekaisin, jos se niin on päättänyt. :D

    Amelia, Auts. Onneksi sait siihen hoitoa joutuin!

    ReplyDelete

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikille joko yhdessä tai erikseen (yleensä erikseen). Joskus vastaaminen voi vähän kestää, mutta ei kannata huolestua - vastaan kyllä :)