Pages

Saturday, February 5

Tupee lensi tuuleen

Kevätkammassa ollaan edetty siihen pisteeseen, että on aika ottaa kuva vakiokohteesta.

Onneksi valitsin kohteeksi pihan, koska muuten voisi jäädä haaste tekemäti tältä erää. Joten tässäpä tämä – ei kovin runsaita muutoksia edelliseen verrattuna (Jatkossa eli maaliskuusta alkaen laitan myös vanhat pihakuvat mukaan, jotta muutoksia on helpompi seurata).


Rehut puunjuurella ovat tihenneet ja näyttäisi muuten linssi (kameran) olevan likainen. Kenties sen voisi putsata joskus.

Vielä kuva sisäänkäynnin kupeesta. Kukat ovat istutuskukkia ja kestivät nähtävästi koko talven kevyestä lumisateesta huolimatta.


Bonuskuvana tällä kertaa kollaasi, jonka tein 31.1. ottamistani kuvista. Silloin paistoi aurinko ja muuten bongasin kevään ekat lumikellot!


Noin muuten täällä ei ole pahemmin paistellut. Tänään ulkona on asteita noin 15, plussaa tietty. Mutta kamala tuuli,, hiukset irtoaa päästä tuossa viimassa!

28 comments:

  1. Ihana tuo double decker! Onneksi niitä vielä on olemassa.
    Kollaasissa suloisia kurreja. Muistan ikuisesti kerran, kun syötimme Hyde Parkissa oravalle viinirypäleitä. Se oli intoa pullollaan ja hyvä, ettei syliin hypännyt, kun tahtoi lisää! :)

    ReplyDelete
  2. No just joo! Sulaa ja aurinkoa ja lämpöä ja... Nauti!!! :)

    ReplyDelete
  3. Teillähän on ihan keväistä:-)Ihania nuo kurret,täällä niitä ei ole:-(

    ReplyDelete
  4. Hyvältä näyttää, vähän jo vihertääkin. Eikä ole lunta, täällä noin pari metriä. Kiva kollaasi, suloiset kurret.

    ReplyDelete
  5. Ihanaa, kun teillä ei ole siellä yhtään LUNTA!

    ReplyDelete
  6. Oispa täälläkin jo noin kevät!

    ReplyDelete
  7. Hyvin istutuksesi säilyneet talven yli. Kurrekin jo intoutunut aurinkoa ottamaan.:)
    Keväinen on kollaasin tunnelma.

    ReplyDelete
  8. Tupeet täälläkin lentelee (ja onneksi mullakin piha valinta), meidän palmut paleltui molemmat :(

    ReplyDelete
  9. toi silta on ihan palapelikamaa :) Voi kun oiskin paikka missä tehdä palapeliä.

    ReplyDelete
  10. Suomessa tuota sanotaan kesäksi8]

    ReplyDelete
  11. "Kenties sen voisi putsata joskus." *tirskaus* :D

    Sitten Suomi vs. muuta maat säätilasta: Musta tuntuu että vain Suomessa osaan pukeutua ulos oikein. Muilla mailla se on jotenkin hankalaa ja tuntuu että aina pukeutuu liian vähäisiin tai liian paksuihin vaatteisiin verrattuna paikallisiin (tuli vaan mieleen tuosta +15 astetta lömpötilasta). Olisin aivan sekaisin jos tähän aikaa talvesta mittari näyttäisi samoin.

    ReplyDelete
  12. Hieno tuo ensimmäinen kuva, onneksi bussikin osui paikalle. :)

    ReplyDelete
  13. Siellä on jo kuin kesä. Hyviä kuvia kuten aina.

    ReplyDelete
  14. Bussi piristää puutarhaakin, noita on aina kiva nähdä.
    Mutta siis hei, kasvaako tuo hyvinvoiva muratti porraspielessä todella NOIN pienessä purkissa vai maassa.

    ReplyDelete
  15. Äh, mulla on ikävä maata. Tuota valkoista mömmöä on joka paikka täynnä. Kuvasi sai kaipuun aikaan : )

    ReplyDelete
  16. Oih, vihreyttä, lämpöä, maata, maata joka on meillä valkoisen mössön peitossa.....

    ReplyDelete
  17. Näyttää liian keväiseltä (kateutta siis)!!!
    Mutta kyllä mekin vielä laitetaan kampoihin.
    Kauanko sait odottaa kameran kanssa, että sait punaisen auton kuvaan? Hieno!

    ReplyDelete
  18. Tee Tee, tykkään matkustaa bussilla ja erityisesti, jos siinä on kaksi kerrosta. Empiirinen suppea havaintoni on, että tietyillä linjoilla on aina kaksikerrosbussit ja tietyillä ei.

    Oravia täällä on kyllä paljon joka puistossa! ovat suloisia ;)

    Lepis, Ei täällä yleensä paista aurinko. Nyt on ollut monta viikkoa harmaata ja aurinkoa on saatu vain satunnaisesti. Mutta ulkona tarkenee ilman pilkkihaalaria, jee! ;)

    Yaelian, Tykkään siitä että täällä on noita ikivihreitä kasveja. Maisema ei koskaan muutu täysin alastomaksi edes talvella.

    Valokin Värsyjä, kiitokset! Täytyy tunnustaa, ettei ole edelleenkään lunta ja pakkasia ikävä ;)

    Tiina, Niin on!

    Minja, Kyllä se sinnekin tulee vielä!

    Liplatus, Pakko nyt tunnustaa, että nuo eivät ole minun istutuksia. Alimman huoneiston ja rappukiinteistön omistaja on ne siihen hommannut. Hän siisti pihan ja laittoi istutukset loppuvuonna saadakseen piha-alueesta houkuttelevamman näköisen yrittäessään saada huoneistoon vuokralaisia. ;)

    Peikko, niin on!

    Heljä, oh no, palmuparat. :/ Ja tuuli muuten senkun jatkuu, pöh.

    Amalia, No niin voisikin olla! ison palapelin kokoaminen vie tosiaan tilaa.

    Inkivääri, niin :D

    Siivetön, Asianmukaiseen pukeutumiseen varmaankin tottuu muuallakin sitten kun on vähän pidempään. Minulla on ongelmia joskus reissatessa, ellei reissaa kesällä ja paikkaan, jossa noin yleisesti ottaen on aina lämmintä.

    Susu, Joo! Miinusta tulee ainoastaan hiuksia nostattavasta tuulesta ;)

    Jatkan kohta vastaamista – kiitos teille kaikille kommenteista!

    ReplyDelete
  19. Unelma, Kiitokset! Tuosta kulkee monta bussilinjaa.

    Arleena, Kiitos! En nyt ihan kesältä vielä tunnu, mutta bongasin muuten itkupajusta jo silmuja!

    Sirokko, muratti kasvaa porraspielessä ja on levinnyt siitä joka paikkaan. Ennen kuin se siistittiin, se roikkui tuossa roskissäilön ovienkin edessä. Murattia tuntuu olevan joka paikassa ja se kasvaa mieletöntä vauhtia.

    Mayo, Olen onnekas, kun ei tarvitse tarpoa valkoisessa mömmössä ;) Kyllä se maa vielä sielläkin paljastuu!

    Kiirepakolainen, Keväänmerkkejä toisten blogeissa käydessäni läpi havaitsin, että lunta tosiaan siellä piisaa kinoskaupalla vielä.

    Leijonainen, Hih – minen kadehdi teidän lumia ;)) Tuosta ajaa ohi useita eri linjoja, joten ei tarvinnut pahemmin bussia odotella. Täällä ei tarvitse katsoa aikataluja, kun matkustaa bussilla – sen kun menee pysäkille (tai pihalle kytikselle ;-).

    ReplyDelete
  20. Täällä kahlataan lumihangessa ja saappaan suut hörppivät joka askeleella lunta.
    Onneksi saan mielikuvissani/kuvissasi siputella kesäkengin katselemassa enentyviä murattiviljelmiäsi.
    Tunnen kuvistasi keväisen tuulen, kait vähän hiuksia kuitenkin jäi jäljelle;o))Hih-hii!!

    ReplyDelete
  21. Onpa teillä erilaista kuin meillä. Täällä tulee vaan lunta lisää - ei sentäs tupaan.
    Voi noita kurreja: toinen nukkuu lämpimässä auringossa ja toinen lepäilee puun rungolla. Ihania.

    ReplyDelete
  22. Kaanon, Hih, muutama tupsu jäi päähän tuulessa ;))

    Pantteri, täytyy kyllä ihan rehellisesti tunnustaa, että kertaakaan ei ole ollut lunta ikävä ;D

    Oravia on täällä paljon ja tykkään seurailla niiden touhuja. :)

    ReplyDelete
  23. Hmm..mielenkiintoista nähdä millaista sitten on, kun oikein kevät tulee, kun nyt jo kesälle näyttää näissä kuvissa. Viherkasvit rehottaa jne... :)

    ReplyDelete
  24. Muratit kiipeilevät (tai no, laskeutuvat muurilta) ja salaatin voi kohta kerätä omasta puutarhasta, kyllä kelpaa.

    Tuo tiiliseinän näkeminen tuo oudon ikävän Englantiin.

    Kollaasi on huippuhieno! Voi pikkuista torkkuoravaa..

    ReplyDelete
  25. Muratti on ainakin hienosti säilynyt ja kai kasvanutkin edelliseen. Lämmintäkin on verrattuna tähän. Kun katson ikkunasta, niin meillä hiihtelijöitä näkyy läheisellä ladulla ja asteita on 13 pakkasen puolella.

    ReplyDelete
  26. Kiitokset kommenteista kaikille! Tänään onkin ilo mennä etsimään meväänmerkkejä, kosak ainakin toistaiseksi paistaa aurinko, jee!

    ReplyDelete

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikille joko yhdessä tai erikseen (yleensä erikseen). Joskus vastaaminen voi vähän kestää, mutta ei kannata huolestua - vastaan kyllä :)