Pages

Saturday, March 5

Meillä ei ole uima-allasta

Taas on se aika viikosta, kun tutkaillaan keväänmerkkejä. Koska on kuun ensimmäinen lauantai, niin ei tarvinnut poiketa pihaa pidemmälle.

Olen tosin poikennut tänään pihaa pidemmälle, mutten kameran kanssa. Ihan pakko oli kertoa tämä.

Alla siis kuva pihasta tänään noin kello 15:30.

Piha helmikuussa:


Piha tammikuussa:


Linja-atuon sijasta tällä kertaa ohi huristeli poliisiauto pillit viheltäen. Se on muuten KOVA ääni, meinaa aina tärykalvot puhjeta, kun pillit vinkuu.

Tuo syvennys oikealla (jonka reunalle on ilmaantunut ämpäri - ei ole minun jäljiltäni, en tiedä kenen!!!) on muuten ikkunaa varten eli siinä ei valitettavasti ole uima-allasta.

Muratin seassa kasvaa pari narsissia. En ole niitä sinne kylvänyt.


Ja sitten tuon samaisen puun juurelta murattien läpi puskee tällainenkin nupuillaan oleva rehunnes. En tiedä - yllättäen - mikä rehu on kyseessä, mutta ajattelin alkaa vahdata sen aukeamista.


Sellaista tällä kertaa. Shortsikelit voi unohtaa. Jostain puhaltaa kylmää ilmaa ja ulkona on iljettävän koleaa eli hanskoja täällä saa taas käyttää.

Muiden keväänmerkkejä täällä!

Ps. Vastaan edellisten postausten kommentteihin myöhemmin (huomenna). Haluan nyt kierrellä toisten keväät ensin!

17 comments:

  1. Poliisiauto menee hurjan kovaa, hyvä että ehti pysähtyä kuvaan. Se toinen kukka näyttää ihan alabasakäämältä, tosin peikko ei tiedä millainen sellainen olisi :)

    ReplyDelete
  2. Siellähän puskee jo kaikenlaista vihreää ylös mullasta!
    Lieneekö tuo käkkyrä peikonpähkinä, siinäkin on jo kukat!!
    Täällä vielä odotellaan hankien sulamista ;)

    ReplyDelete
  3. Mukavan vihreää siellä on jo ollut tammikuulta lähtien.
    Ja nyt alkaa tulla kukkia, näin se kevät etenee.

    ReplyDelete
  4. Kivan näköinen pihasi on, vihertää varmaankin koko talven.
    Tuo nupulla oleva kukka näyttää hyasintilta. Olen vienyt jouluhyasintin sipulit ulos kukkapenkkiin keväällä. Tuloksena on ollut muutama pieni kukinto, ei niin runsas kuin jouluna.
    Olisi mukavaa, jos laittaisit tänne kuvan kukasta sen avauduttua, ehkä siinä vaiheessa annamme sille uuden nimenkin.

    ReplyDelete
  5. Ei kauheasti ole noitten kuvien perusteella muutosta tullut parin kuukauden aikana,mutta narsissihan on selvä kevään merkki!

    ReplyDelete
  6. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  7. Lisää viherrystä on maassakin ja pikku pensaassa. Kukkiakin olet löytänyt, vaikka en niitä tuosta isosta kuvasta huomaakaan.

    ReplyDelete
  8. Peikko, Ja minähän voin vaukka uskoa tuon! Koska en tiedä minäkään millainen se olisi ;)

    Risusydämen Marja, Niin puskee ja oikeasti tuo on kivikkoa. Tai varmaan siellä alla on multa. ;) Peikonpähkinä olisikin kiva nimi! Tunnustan nyt nolona, että olin nimennyt tuon käppyrän hiljaa mielessäni nakuksi bonsaipuuksi ;D Mutta googletus Peikonpähkinä nimellä toi kyllä kuvia käppyröistä. kenties juuri ratkaisit tämän mieltäni painaneen mysteerin ;))

    Arleena, Ikivihreät kukoistaa läpi vuoden, mutta sitten on paljon muita, jotka eivät. 

    Unelma, Se ei siis ole vain minun piha, vaan talomme piha eli kaikkien kolmen huoneiston, joita tässä talossa on. =)

    Voisiko hyasintti kasvaa luonnossa? En tosiaan kukkia tunne, joten ei ole hajua. Tai siis hyasintin kyllä tunnistan, mutta en välttämättä tuossa vaiheessa. Mutta seuraan tilannetta ja heitän kyllä kuvan tänne sitten, kun se päättää avautua ;)

    Yaelian, Hih, minusta taas muutoksia oli huimasti :D Ruoho oli kasvanut huimasti ”altaan kupeessa” ja mahdollinen peikonlehti kasvattanut ulokkeet ;) Plus sitten tietty narsissit ja joku nuppu siellä muratin kainalossa ;)

    ReplyDelete
  9. Olen Unelman kanssa samaa mieltä, että hyasintti on. Minäkin olen vienyt jouluiset sipulit maahan ja hyvin on kasvaneet. Eeltä meinasin, että eipä ole muutosta tapahtunut, mutta kun suurens, niin onhan sitä.

    ReplyDelete
  10. Sinulla on nätti pieni piha, se on varmasti kaunis kesällä, kun kaikki kukkii ja vihertää. Kaupungissakin voi olla kesäntuntua ja rehevyyttä.

    ReplyDelete
  11. Sielläkin siis nyt tuulee kuten meilläkin!
    Uutta vihreää näkyy olevan pihalla.

    ReplyDelete
  12. Ja kiva piipahtaa välillä ulkomaillakin kevättä katsomassa. Nuo kukat ovat kyllä niin varma merkki kevää heräämisestä, vaikka pihasi täältä katsoen näyttää lähes kesäiseltä. Kuinkahan ihana se onkaan kesällä...

    ReplyDelete
  13. Tuohon pieneen väkkäräoksaiseen on tullut vihreitä lehtisiä....

    ReplyDelete
  14. Mielenkinntoisen näköinen rehunnes, aivan kuin olisi lilja. Teillä siellä sitten jo narsissitkin kukkivat. Meillä on vielä kinoksittain lunta.

    ReplyDelete
  15. Ensin huomautus: tuo välistä poistettu kommentti oli omani. Siihen kirjautui vahingossa ihan aiheeseen kuulumatonta jorinaa, joten oli pakko dellata se laittaa uudelleen. Alkoholilla ei ollut (muistaakseni) osuutta asiaan!

    Pantteri, Sieltä ne kukat vain ponnistaa murattien seasta. Lisää muuten tulee koko ajan!

    Amalia, Eli nyt on jo kaksi arvausta hyasintin puolesta. Tarkkailen tilannetta. En muuten tiedä, miten se sinne on päätynyt, sillä itse en ole tuohon pihaan mitään kylvänyt. Taitaa siis olla aika vanhoja kylvöjä, mitä sieltä mahdollisesti puskee. En nimittäin ole kenenkään koskaan nähnyt kylvävän tuonne mitään :D

    Zilga, Täällä lähes kaikissa taloissa on joko kaikille oma tai yhteinen (niin kuin meillä) pihansa. Ja pienetkin pihat tungetaan täyteen rehuja ;D Meidän piha on aika alaston moneen muuhun verrattuna. Kesällä se villiintyy kokonaan, kun kukaan ei hoida sitä!

    Pappilan mummo, Aika rumia ilmoja piteli viime viikolla, mutta nyt on tapahtunut muutos! Arska paistelee ja on tosi keväistä :D

    Selma, Täällä on paljon ikivihreitä kasveja, joten talvellakaan ei näytä niin nakulta. Se on muuten eräs asia, mistä tykkään kovasti: se, että vihreys säilyy läpi vuoden, vaikka ei tietenkään niin runsaana kuin kesällä.

    Kiirepakolainen, Juu. Olen kyllä miettinyto vatko lehtiä vai jotain siemenpusseja... :D Kun ne tuolleen roikkuvat. Saas nähdä, mitä sille tapahtuu kevään edetessä!

    Kaanon, Laitetaan liljakin ylös. Nyt on siis kaksi ääntä hyasintille ja yksi liljalle. Menenkin kohta tarkistamaan joko se on avautunut. ;)

    ReplyDelete
  16. Olisipa täälläkin noin paljasta! Mutta ei, lunta vaan tulee lisää....

    ReplyDelete
  17. Hansu, olen seuraillut Suomen uutisia ja lunta on tosiaan ollut ja on käsittämättömän paljon!

    ReplyDelete

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikille joko yhdessä tai erikseen (yleensä erikseen). Joskus vastaaminen voi vähän kestää, mutta ei kannata huolestua - vastaan kyllä :)