Pages

Sunday, June 5

Ihmeellinen Israel: Tel Aviv


Laitan tähän nyt yleisen kuvakoosteen Tel Avivista, jossa siis hengailin Yaelianin kanssa. Vaikea valita, mitä kuvia laittaisin, sillä tuli kuvattua aika paljon.


Olin kovasti huolissani näenkö yhtään kisua. Ei olisi tarvinnut olla, sillä niitä on lähes joka paikassa Tel Avivissa.

Niillä on ihan hyvät oltavat, koska niille annetaan ruokaa ja lisäksi saavat asustella vapaana. Aika ihanteellista.


Käsityöläismarkkinoilla oli silmät pudota päästä mitä erikoisempia ja taitavampia kättentöitä katsellessa.


Minut yllätti rakentamisen suuri määrä. Tai oikeastaan suuri osa rakentamisesta näytti olevan vanhojen talojen restauroimista.

Niitä ei ole lupa purkaa, vaan ne tulee kunnostaa julkisivu säilyttäen, mikä on hieno asia. Olisi Suomessakin voitu aikoinaan ajatella vähän pidemmälle.


Tel Aviv on täynnä yksityiskohtia. Tässä hauska yksityiskohta ovat nuo mailat. Oikein visuaalinen kaupunki sekä loistosta että rupuisuudesta pitävälle: minulle kelpaa tunnetusti molemmat.

Seuraavaksi tulee se Jerusalem, mutta voi olla että välissä tulee jotain muuta. Kuvia on nimittäin niin paljon, että pitää hetki sulatella ennen kuin jaksan niitä setviä.

8 comments:

  1. Ihanan näköistä! Tosi kiehtovia kuvia. On aina kamalan vaikea valita, jos kuvia on paljon, mutta ainakin minä maltan odotella :)

    ReplyDelete
  2. Olet kyllä ottanut ihania kuvia,ja tuossa ekassa kollaasissa on kivasti sekä entisöityä että rupuista rakennusta;)Mjau mjau,kisut lähettää sulle terveisiä;D
    Pidän muuten blogisi uudesta ilmeestä:)

    ReplyDelete
  3. Kylla taalla kisuja riittaa, vaikka olisit kotiin vienyt muutaman.
    Kylla niita vanhoja taloja ehdittiin valitettavasti havittaakin, ennenkun ymmarsivat niiden arvon. Onneksi nyt on paremmin.

    ReplyDelete
  4. Mymskä: Kuvia tulo tosiaan otettua sen verran paljon, ettei viitsi kaikkia tänne tumpata :D Ehkäpä niitä tippuilee tänne sitten vielä pikkuhiljaa haasteiden ym. ohella.

    Yaelian: Halusin laittaa rupua ja hienoa samaan kollaasiin, koska niin se meni sielläkin. Oikea vastakohtaisuuksien kaupunki ja hyvällä tavalla tietty! Tässä blogipohjassa on muuten käytetty myös kuvia Tel Avivista :D

    Anumorchy: Juu, onneksi ei sentään kaikkea ehditty pistää matalaksi. ;)

    ReplyDelete
  5. Vanhaa ja uutta ripi rinnan, sen kuvan olen saanut minäkin blogien perusteella, ja hauskoja yksityiskohtia. Jäin ihmettelemään noita litistettyjä pulloja...

    ReplyDelete
  6. Pidin valtavasti tuosta ensimmäisestä kollaasista. Minua kiinnostavat ovet, portit ja ikkunat, mistähän se kertoo? Olenkohan aina menossa vai tulossa?
    Kiitos näistä kuvista.

    ReplyDelete
  7. Kiva kun jätit kommentin blogiini niin osasin tulla vastavierailulle:) Yritin kirjautua lukijaksesi mutta jostain syystä se ei onnistunut. Yritän huomenna uudelleen.

    Ihania kuvia Tel Avivista! Hienosti kuvistasi välittyy kaupungin tunnelma.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    ReplyDelete
  8. Sirokko: Litistetyt pullot ovat komeita kelloja. Ilmeisesti jopa toimivia. Täytyy olla taitava tekijä, joka pulloista taikoo kelloja!

    Unelma: Minäkin tykkään ovista ja ikkunoista ja rakennuksesta yleensä. Ehkä se kertoo vain kiinnostuksesta erilaisiin muotoihin, ratkaisuihin ja arkkitehtuuriin ;)

    Susanne: Sinulla on mielenkiintoinen blogi! Tel Aviv on tosiaan ihan omaa luokkaansa. Mahtava kokemus minulle, joka en ollut siellä ennen käynyt. :)

    ReplyDelete

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikille joko yhdessä tai erikseen (yleensä erikseen). Joskus vastaaminen voi vähän kestää, mutta ei kannata huolestua - vastaan kyllä :)