Pages

Saturday, September 17

Syyspäivä Thamesin rannalla

Syysseurantakohteessani ei ole tapahtunut järin suuria muutoksia (kuvattu tänään noin 5pm).


Keltainen puu on edelleen keltainen. Pakko muuten mainita, että sen lehdet ovat alusta asti olleet keltaiset. Olen nähnyt vastaavia keltalehtisiä puita muuallakin täällä. En tiedä, mikä puu on kyseessä.

Tänään on taas säät vaihdelleet siihen malliin, että on pää mennyt sekaisin.


 Aamulla paistoi ja sitten ei enää paistanutkaan. Ja sitten taas paistoi. Aina kun paistoi, tarkeni t-paidalla. Muuten ei.

Kävin juhlistamassa synttäreitäni Thamesin rannalla. Tarkoitus oli seurata The Great River Racen veneitä, jotka suhaavat tästä ohi.


Vaan eipä nähty veneitä, koska alkoi sataa ja menimme pubiin piiloon

Rannalla oleva bändi jaksoi kuitenkin hillua. Kokeilin pitkästä aikaa, millaista videokuvaa saa kamerallani. Alla siis kamerallani ottama video bändin ilakoinnista.



Vaikka emme nähneet oikeita kilpailuveneitä, niin yhden "maaveneen" silti näimme. Oli aika hassu.



Voi olla tästä tuli nyt uusi villitys minulle. Kauhuvideoita odotellessa, hehee... NOT.

Muiden syksyisiä merkkejä täällä!

24 comments:

  1. Voi miten hienoa syksyä teillä. Tuo alimmainen venevillitys pitäisi saada Suomeen. Olisi hukkumisiakin vähemmän.
    Hitaasti värit vaihtuu siellä teilläkin.

    ReplyDelete
  2. Olipas hauska retki. Mutta tuo maavene on kyllä yliveto. Mitähän mahtaa kapteeni, otaksun, kuuluttaa torvellaan. Kerrassaan mahtavan iloinen syysjuttu!

    ReplyDelete
  3. Kivoja kuvia, kyllä näillä tunnelmasta pääsee kiinni. Ja ONNEA sinä! Turkkilaiset toivottavat kivasti: Hyvä kun synnyit! Minäkin vanhenin tällä viikolla. Syystyttöjä siis molemmat. Syksy onkin lempi vuoden aikani. Ikävöin Suomen ruskaa, jota en ole kokenut kymmeneen vuoteen. Täällä lehdet vain kuolevat ja tippuvat. Ei punastu eikä kellastu. Siellä taitaa olla sama juttu?

    ReplyDelete
  4. Lämpimät Onnittelut Elegia!!
    Iloista ohjelmaa teillä joen rannalla.
    Tuo maavene on huippu!
    Hyviä videopätkiä olet ottanut.

    ReplyDelete
  5. Paljon onnea synttärin johdosta. Kivoja tapahtumia teillä siellä Thamesin rannalla :)

    ReplyDelete
  6. Onnittelut Elegia,sinäkin olet neitsyt ja syyskuun lapsi,kuten minä;D

    Hauska tuo maavene tokassa videossa;)

    ReplyDelete
  7. Keltainen puu on piristävä poikkeus puiden joukossa.
    Siellä on hauskaa hulluttelua, sitä se syksykin saattaa saada aikaan.

    ReplyDelete
  8. Onneksi olkoon! Hauskannäköistä menoa rannalla, maavene on kyllä melko hupaisa:)

    ReplyDelete
  9. Suuren suuret synttärionnittelut!!!

    ReplyDelete
  10. Huippu tuo maavene!! Tuolla kun suihkisi töihin!
    Jos siis olisi töissä.

    Pojilla oli nuorekkaan riehakas meno päällä.

    Ja myöhästyneet onnittelut!!

    ReplyDelete
  11. Syksyn valon ja varjon kontrasti kyllä alkaa jo teilläkin näkyä, vai kuvittelenko vain? :) Pojilla hyvä meininki videossa.

    ReplyDelete
  12. olisin mielelläni ollut kaverinasi siellä

    ReplyDelete
  13. Maavene olisikin oiva kapine nyt kun syysmyrskyt alkavat myllertää.

    ReplyDelete
  14. Maavene on kiva jos vaikka tulee vedenpaisumus. Nooakin rakensi sellaisen. Musiikki oli tosiaan "iloista"!

    ReplyDelete
  15. Tuollaisia maaveneitä tulee varmaan kohta vastaa joka paikassa :) Purjeet pullollaan viälä.

    ReplyDelete
  16. Hauskaa tuntui olevan säiden lomassa.

    ReplyDelete
  17. Syksyhän alkoi hauskasti. Suomen kävely/pyöräteiltä ei muuta ole puuttunut kuin tuommoinen maavene, ehkä jo ensi kesänä saa väistellä sellaisiakin :)

    ReplyDelete
  18. Peikkoinen: Täällä on koko viikon pidellyt aika kivoja ilmoja ja aurinko se paistelee tänäänkin :)) Minullekin kelpaisi tuollainen vene :D

    Kiirepakolainen: Kapteenin huudosta ei saanut mitään selvää, koska se vieressä oleva bändi rallatti niin lujaa. Mutta hauskaa kaikilla näytti olevan!

    Mine: Onnea siis sinullekin syystyttö! Kaunis tuo turkkilainen toivotus - voi olla, että alan käyttää sitä :)) Kyllä tänne ruska tulee, mutta vähän myöhemmin kuin Suomeen. Ja sitten on näitä ikivihreitä kasveja, jotka jäävät vihreyttämään maisemaa talveksikin, mikä on minusta ihanaa.

    Sirpa: Kiitokset! Oli kiva vaihteeksi videokuvata :)

    Pantteri: Kiitosta :))

    Yaelian: Mitäs me ikineitsyet ;) Onnea sinullekin!

    Arleena: Hulluttelu on tosiaan hauskaa - piristää kivasti päivää :)

    Mimi: Kiitos :)

    Katjusha: Kiitoksia :)

    Enkunalma: Kiits :)

    Satu: kiitos :)

    ReplyDelete
  19. SusuPetal: Mikäpäs siinä suihkiessa - jos ei töihin niin terassille! :D Kiitokset onnitteluista!

    TeeTee: Kyllä täällä syksy jo näkyy ja tosiaan valossa ja varjoissa. Ja jo koivuissakin on alkanut kellertää. Mutta onneksi ulkona tarkenee useimmiten vielä t-paidalla! ;)

    Hannele: Oltais jamitettu oikein kunnolla poikabändin tahdissa! :D

    Kaanon: Juu, ei haittaisi vaikka syyssade saisi aikaan tulvia ;)

    Tuulento: Nooalla oli vähän isompi ;)

    Peikko: Ties mikä trendi tuosta alkaa!

    Fcookie: Kiitokset!

    Ari: Oli hauskaa, vaikka sade sitten tulikin ja sen myötä vähän kylmä. :)

    Sirokko: Oli kyllä ihan hauska päivä. Tunnelma oli riehakas ja hymyilevä. Mukavaa hymyterapiaa itsellekin siis ;)

    ReplyDelete
  20. Kas! Kaksi (muuta) kaveriani :) on syntynyt samana päivänä, jos tuo 17. oli se oikea päivä! A very happy (birth)month & birthyear!
    Hupaa, hupaa, mainiot videot ja maisemat!

    ReplyDelete
  21. Kutis, 17 on oikea päivä (ja ikä, heheeee!!!) :D

    Minulla on myös eräs ihana kaveri syntynyt 17.päivä. Helppo muistaa synttäripäivä, jos vain muistaa kuukauden ;D

    ReplyDelete

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikille joko yhdessä tai erikseen (yleensä erikseen). Joskus vastaaminen voi vähän kestää, mutta ei kannata huolestua - vastaan kyllä :)