Pages

Friday, December 16

Keramiikkahäät

Meille tuli jokunen päivä sitten miehen kanssa täyteen 4 aviovuotta. Neljäs aviovuosi on nimeltään keramiikkahäät, ellen ihan väärin luntannut googlesta.

Miehen hääsormus on usein hukassa. Niinpä ostin (tosin jo aikoja sitten) hänelle sammakon, jossa hän voi säilyttää sitä.


 Aiemmin sormus hengaili siellä sun täällä ja oli hukassakin lähes puoli vuotta vain löytyäkseen uudelleen.

Sammakko aukeaa ja sormuksen koti onkin sammakon masussa. Mies oppi heti käyttämään sammakkoa eikä sormus - saati sammakkokaan - ole ollut hukassa sen jälkeen.


 Meillä samanlainen tapa: kotiintullessa kumpainenkin riisuu ekana sormuksen (minun tapauksessani sormukset: sormissani killuu tavallisesti viisi sormusta).


Kestohaasteen 15. aihe on rakkaus. Keramiikkahäät puhunevat puolestaan.


En yleensä tykkää mainoksista, mutta alla oleva on poikkeus - kannattaa katsoa (todennäköisesti moni on sen joskus nähnytkin)!

30 comments:

  1. Onnittelut hääpäivästä! Neljä vuotta jo, vaikka ihan vasta vihille astelitte.

    Hieno sammakko. Minäkin riisun kotiin tullessa kaikki korut, en osaa oikein tehdä mitään sormukset kädessä. Vaikka enpä kyllä tee mitään ilmankaan, hah hah.

    Tämänhetkinen lempisormukseni (se "kihla") on hopeaa, siis helposti naarmuttuva, ja siksikin haluan säästää sitä. Sille on oma korurasiansa, "Fabergé-muna" jonka olen ostanut jo kauan ennen sormusta. Siihen on rinkula kiva sujauttaa, pysyy tallessa ja suojassa :)

    ReplyDelete
  2. Voi että, onnea! Ihan uskomatonta, että neljä vuotta on jo kulunut. Täällä blogimaailmassa on tullut oltua toooosi kauan!

    Joo, sormukset heti pois, kun tulee kotiin!

    Hmm, jos mies on reissussa ja suutelet tuota sammakkoa, mitä tapahtuu?

    Jep, toi mainos on hellyttävä.

    ReplyDelete
  3. Meillä mies hukkasi vihkisormuksen parissa kuukaudessa, eikä olla vieläkään saatu aikaseksi hankkia uutta :D Mä ilmoitin heti, etten ala yksin pitämään mitään sormusta, joten mun sormus lie jossain täällä kotona... Eipä nuo sormukset nyt sinänsä niin tärkeitä ole, vaikka muistan, että silloin kun niitä hankittiin asia tuntui tärkeähköltä.

    ReplyDelete
  4. Upea sammakko. Onneksi olkoon neljästä vuodesta...Meillä on aviovuosia täynnä pian 26 ja kolmas sormus menossa. Ensimmäinen oli semmoinen ohut rinkula, joka vääntyi jo muutamassa vuodessa. Seuraava oli pronssinen ja värjäsi miehen sormen vihreäksi. Tämänhetkinen kultainen kalevalarinkula saattaa vaikka loppuelämän :)

    ReplyDelete
  5. siis kestää..;) tuleeko liköörikarkeista huppeliin?

    ReplyDelete
  6. Onnittelut keramiikkaisen hääpäivän johdosta:)
    Ja voi että miten ihana tuo sammakko onkaan;kiva koti sormukselle:)

    ReplyDelete
  7. Ihana sammakko! Niin ja onnittelut hääpäivästä <3.

    Minä en halua poistaa kihlasormustani kotiin tullessani (tai muutenkaan), on ihan liian uutta ja ihqua tämä ^_^. <3

    ReplyDelete
  8. Tuhannesti onnea! Aivan ihanan sammakon oletkin hankkinut ja vieläpä sellaisen joka säilyttää aarteen!

    ReplyDelete
  9. Onnittelut hääpäivästä =)

    Oi miten hieno sammakko miehelläsi on, ei ihme, että sormus nykyään löytyy helposti.

    ReplyDelete
  10. Onnittelut hääpäivän johdosta! Keramiikkahäät kuulostaa hauskalta. Sammakko on suloinen ja loistava idea.

    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  11. Onnittelut.
    Sammakko on komea ja sormus pysyy tallella sen sisällä.

    ReplyDelete
  12. ONNEA! Minä pidän sormuksia aina, paitsi leipoessa. Viime kesänä suurennutin niitä hieman kultasepällä, sillä 17 vuotta on tehnyt tehtävänsä:(. Ihminen siis lihoo sormista(KIN)!

    Monia hyviä yhteisiä vuosia.

    ReplyDelete
  13. Onnea Onnea! Meillä tuli 5-vuotta avioliittoa täyteen syksyllä, joten ollaan molemmat aika tuoreita morsiamia vielä (kun vertaa näin yli 20-vuotta olleisiin :D).

    Miehellä ei ole ollut sormusta ainakaan vuoteen nimettömässään. Meidän sormukset on sellaisia teräväreunaisia ja repii nahkan rikki ja puhki. Mullakin on varasormus (lahja appivanhemmilta)nimettömässä aina kun lähden kotoa. En osaa lähteä ilman sitä...Ja kotona en osaa olla sen kanssa :D

    Ihana sammakko :)

    ReplyDelete
  14. Onnittelut ja monta monta vuotta lisää.

    ReplyDelete
  15. Paljon onnea! Ja aivan ihana sammakko.

    Minä niin tykkään tuosta mainoksesta ja mulla on tuommoinen nuorempien golf vaikka mummoautoksi sita sanonkin ;). Siinä vaan on niin vahva moottori, että ajelen ylämäkeen nuorempien ohitse. Enkä minä ole edes mummokaan vielä ;).

    ReplyDelete
  16. Paljon onnea! Ja onpas upea sammakko :-D

    ReplyDelete
  17. Onnittelut! Minäkin muistan vihkiytymisesi -iiik, niin kauan jo blogimaailmassa.
    Tuo sammakko on mielettömän ihana! Upea paikka sormuksille.. missähän meidän on, ei olla pidetty kumpikaan kuin joskus hamassa alkuhuumassa - ja siitä on kauan.

    ReplyDelete
  18. Peikolta ja onnea, jos huolitte sellaista peikko-onnea. Tuo sammakko on ainakin tyytyväisen näköinen :)

    ReplyDelete
  19. Paljon onnea! Älytön toi sammakko..:D

    ReplyDelete
  20. Paljon Onnea haapaivalle.
    Onpa kaunis sammakko.
    Miehet taitavat olla hyvia hukkaamaan sormuksensa.Niinkuin kylla muitakin tavaroitaan.Meilla ainakin aika usein etsitaan avaimia.

    ReplyDelete
  21. Onnee keraamikoille! Mahti Saku. Hei, hyvää Joulua ja kaikkee!!!

    ReplyDelete
  22. Mymskä, niin se aika rientää :) Fabergen munat ovat ihania koristeita ja myös samalla säilöjä. Minulla ei sellaista ole, mutta joskus kirppareilla näkee feikkejä. En ole vielä ostanut, mutta ehkä joskus sorrun ;)

    Susu, hassua on sekin, että on blogannut jo niin kauan :D Mehän taisimme aloitella suunnilleen samaan aikaan. Monta blogia onkin minulta pamahtanut avaruuteen sinä aikana vain syntyäkseen heti uudelleen samannimisenä ;D

    Täytyy ensi kerralla miehen ollessa reissussa pusuttaa sammakko ja katsoa miten käy ;)

    ii: Minun mieheni ei tykännyt alkuunkaan sormuksista ja hän miettikin oppiiko sitä koskaan käyttämään. Nopeasti hän siihen tottui. Minä taas rakastan sormuksia ja sekä kihla- että hääsormuksen valitsin niin, että sopivat tyyliini ja myös samaan sormeen keskenään :D

    Millan: Kiitos ja onnea teille piitkästä yhteisestä taipaleesta! Me tulemme toivottavasti perässä ;) Minun hääsormukseni on muuten myös Kalevalaa. Se on Kalevalan hopeinen kaarna. Minähän en missään tapauksessa halunnut kultaisia sormuksia, koska hopea pukee minua paremmin ;) Miehellä on tavallinen kultainen rinkula.

    Ja kyllähän liköörikarkeista voi tulla huppeliin ;D

    Yaelian: Kiitos, tykästyin tuohon sammakkoon ensi näkemältä. Ostin sen Covent Gardensista keväällä. Sammakko on sopivan "miehekäs" ;)

    Hehkuvainen: Kiitos! Mitäpä sitä sormusta poistelemaan, jos se ei häiritse. Onnittelut sinulle kihoilsta :))

    ReplyDelete
  23. Kiirepakolainen, kiitokset! :))

    Birgitta, kiitos! Sammakko pysyy tosiaan paremmin tallessa kuin siellä täällä seilaava sormus. Sen verran painavakin se on, ettei tuuli vie ;)

    Lepis: Kiitokset ystäväinen :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    Arleena: Kiitokset, oli lähellä etten ominut sammakkoa kuitenkin itselleni ;)

    Mine: Minun molemmat sormukseni ovat liian isot, joten turpoamisvaraa on. Sovitin ne talvella, kun pakkanen oli jäädyttänyt ja turvottanut sormeni, joten liian isoja tuli molemmista (kihloihinkin mentiin taannoin talvella) :D

    Siivetön: Onnea sinullekin sitten! Tuoreita tosiaan ollaan noihin konkareihin verrattuna ;) Minulla on sama juttu eli ulos en kuitenkaan voi mennä ilman sormuksia, koska muuten tulee alaston olo :D

    Amalia, kiitokset!

    Tuula: Kiitos! Tuo mainos on tosiaan yksi parhaista. Kekseliäs ja hauska ja hellyttävä!

    Hannele, kiitosta!

    Riitta: Kiitoksia!

    Sirokko: Kauan ollaan "tunnettu" toisemme täällä blogimaailmassa ja paljon on tapahtunut sinä aikana. Myös tämä sala-avioliitto maistraatissa :D

    Peikko, totta kai peikko-onni kelpaa! Se on sellainen karvainen lämmin onni, josta tulee hyvä mieli :))

    Fcookie: Kiitos! Sammakolla ei tosiaan ole älyä ;))

    Sateenkaari: Kiitos, miehillä (ainakin siis minun ja sinun) tosiaan tuppaa olemaan tavarat usein hukassa. ;) Minun miehelläni on jopa vaatteet usein hukassa. :D

    Maketsu: Kiitokset ja mukavaa jouluaikaa sinullekin!

    ReplyDelete
  24. Onnea täältäkin! :) Ja voi ei toi mainos... Muistan ton "vuosien" takaa ja vihasin syvästi - ja vihaan edelleen - ton nuoremman miehen omahyväistä ilmettä. :D En tiiä mikä siinä onkin niin loputtoman ärsyttävää, haha.

    ReplyDelete
  25. Hei! Sulla on tosi kiva blogi. Olen seurannut sità nyt (vasta) pari kuukautta ja nyt pààtin ettà annan kuulua itsestàni. Aivan ihana tuo sammakko. Tàssà mietin vielà miehelleni joululahjaa, mutta tuollaisen sammakkoidean voisin kopioida vaikka hààpàivàlahjaksi.
    Niin ja Suomessa tosiaan piti ottaa joku resepti jota vastaan harvinaisemmat rokotukset sitten sai kàydà jossakin paikassa C hakemassa...lasku tuli sitten peràstà eli ei ainakaan kaikki rokotteet ole ilmaisia.
    Ihanaa joulua :D

    ReplyDelete
  26. Bemary: Kiits! Jännä, miten eri tavalla voi toisen ilmeet kokea. Minusta sen poikasen ilme ei ole ylimielinen, vaan sellainen veitikkamainen ;D

    Ciacy: Kiitoksia ja kiva, kun jätit kommentin! Tunnustan, että olen minäkin lukenut blogiasi, mutten muista olenko koskaan jättänyt jälkeä sinne :)

    Sammakkoidea on vapaasti käytettävissä. Miehille on muuten tosi hankala ostaa mitään. Ainakin minulle tuottaa aina suurta päänvaivaa etenkin jos haluaa ostaa jotain oikeasti tarpeellista. :)

    Juu, Suomessa jäykkäkouristuksen kai saa ilmaiseksi. Tai en tiedä, sillä itse olen uusinut sen työterveyshuollon kautta. Mutta ei niitä ns. matkarokotuksia ilmaiseksi tosiaan saa.

    Oikein ihanaa joulua sinullekin!

    ReplyDelete
  27. Hieno sammakko, kiva keksintö!

    ReplyDelete
  28. Niin ja onnittelut keramiikkahäistä!

    ReplyDelete

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikille joko yhdessä tai erikseen (yleensä erikseen). Joskus vastaaminen voi vähän kestää, mutta ei kannata huolestua - vastaan kyllä :)